torstai 28. kesäkuuta 2018

Työttömyys päättyy

Pääsen rastittamaan kyseisen kohdan Kelan työttömyysajan ilmoitukseen.

Sitkeän hakemisen jälkeen onnistuin viimeinkin saamaan työpaikan ja vielä vakituisen sellaisen, omalta alaltani. Pääsen aloittamaan heinäkuun alusta, eikä minun tarvitse enää olla työttömänä, aktiivimallin leikkaamalla työttömyyskorvauksella.

Oli jo aikakin.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Hyviä ja huonoja uutisia

Huono uutinen on, että aktiivimalli on otettu käyttöön: Laskin paljonko aktiivimalli vie työttömyyskorvauksestani joka kuukausi, koska en ole käynyt töissä/ työllistymistä edistävissä palveluissa. Verojen jälkeisestä 518€ työttömyyskorvauksestani lähtee 4.65% per neljän viikon maksujakso eli 24 euroa. Jotkut voivat pitää sitä pienenä rahana, mutta minulle 24 euroa on suuri raha.
Hyviäkin uutisia löytyy: Kunnalla ei ole näköjään halua tehdä minulle aktivointisuunnitelmaa, vaikka sen voisi lain mukaan tehdä. En joudu kuntotuttavaan työtoimintaan tai työkokeiluun karenssin uhalla, vaan voin keskittyä itsenäiseen työnhakuun.

tiistai 26. joulukuuta 2017

Työllistymissuunnitelma ja pakolliset palvelut

Minulle tuli yhteydenotto työkkäristä. Vaativat, että uusin työllistymissuunnitelmani ja lähettivät minulle työllistymissuunnitelman valmiiksi, niin, että minun tulisi allekirjoittaa se. Jouduin sitoutumaan tiettyihin palveluihin: eli CV-netin ja hakuvahdin käyttöön. CV-netti on tunnetusti karenssiansa, jonne laitetut CV:t jäävät usein katsomatta. Hakuvahdit minulla on jo valmiiksi kaikille työnhakusivustoille, joten siinä ei ole mitään uutta.

Viimeisen kirjoitukseni jälkeen olen hakenut 27 työpaikkaan ja saanut 26 kielteistä vastausta. Tilanne näyttää edelleen toivottomalta. Päättäjiltä tuli hieno joululahja: Mikäli olen työttömänä ensi vuonna, työttömyyskorvaustani leikataan 5%:lla, koska en ole ollut "tarpeeksi aktiivinen". Työttömien kyykytys ei näytä loppuvan koskaan.



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

TE-toimiston kysely

Sain tänään TE-toimistolta sähköpostia. Haluavat kysellä 3kk välein tapahtuvista haastatteluista. Tosin en ole itse joutunut mihinkään haastatteluihin, vaan olen joutunut ainoastaan käymään infossa, ja sielläkin vain puolen vuoden välein. Työllistymissuunnitelman olen joutunut tosin päivittämään 3kk välein, mutta sen tein joka kerta Oma Asiointi -internetpalvelun kautta, eikä siihen liittynyt mitään haastattelua.

Byrokratian rattaat jauhavat hitaasti. En ole saanut (onnekseni) kutsua aktivointisuunnitelman laadintaan, vaikka se oltaisiin voitu tehdä jo pari kuukautta sitten. Parempi näin, vältynpähän karenssilta.

Viimeisen kirjoitukseni jälkeen olen hakenut 34 työpaikkaan ja saanut 28 kielteistä vastausta. Työvoimasta on edelleen ylitarjontaa, minun epäonnekseni.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Havaintoja, osa 2

Hain pari kuukautta sitten yhteen tehtävään. Sain vastauksen, etten tullut valituksi. Tänään huomasin, että kyseinen tehtävä oli laitettu uudelleen avoimeksi.Hain myös toiseen organisaatioon. Sieltä ei tullut edes vastausta. Viikko sitten huomasin, että kyseinen tehtävä oli laitettu uudelleen avoimeksi. Tätä on tapahtunut minulle aiemminkin erään toisen työnantajan toimesta.

Laitan näidenkin työnantajien nimen muistiin siltä varalta, että ryhtyvät valittamaan julkisuudessa "työvoimapulasta".


perjantai 6. lokakuuta 2017

Työnhakukooste, osa 5

Kirjoitin aiemmassa osassa saamistani hylkäysviesteistä. Olen kyseisen tekstin julkaisun jälkeen saanut lisää hylkäysviestejä:

Hakemus 71: Hakijoiden lukumäärää ei kerrottu
Hakemus 72: Hakijoiden lukumäärää ei kerrottu
Hakemus 73: 71 hakijaa
Hakemus 74: Hakijoiden lukumäärää ei kerrottu
Hakemus 75: Hakijoiden lukumäärää ei kerrottu
Hakemus 76. Hakijoita oli viestin mukaan "paljon", mutta määrää ei kerrottu
Hakemus 77: Hakijoiden lukumäärää ei kerrottu
Hakemus 78: 49 hakijaa
Hakemus 79: Hakijoiden lukumäärää ei kerrottu
Hakemus 80: Hakijoiden lukumäärää ei kerrottu
Hakemus 81: Hakijoiden lukumäärää ei kerrottu
Hakemus 82: Hakijoiden lukumäärää ei kerrottu
Hakemus 83: Hakijoita oli viestin mukaan "paljon", mutta määrää ei kerrottu
Hakemus 84: Hakijoiden lukumäärää ei kerrottu

Olen tällä välillä hakenut 21 työpaikkaa, joista yhteen ehdin jo saada kielteisen vastauksen. Loppuun 20 ei olla vielä vastattu. Hakijoiden määrä ei ole osoittanut laskun merkkejä. Ylitarjontatilanne jatkuu. Jokaiseen työpaikkaan, oli palkka kuinka matala tahansa, oli se kuinka pätkittäinen tahansa, löytyy hakijoita enemmän kuin tarpeeksi. Työnantajilla on näköjään runsaasti valinnanvaraa.

Se siitä luvatusta varmasta työllistymisestä.  Tämä tilanne ärsyttää minua ja kunnolla.

torstai 28. syyskuuta 2017

Työkkärin pakkoinfo ja siellä annetut neuvot

Ehdin käydä työkkärin pakkoinfossa. Siellä jälleen selitettiin ne samat asiat työnhausta kuin siinä ensimmäisessäkin infossa. Pitäisi hakea piilotyöpaikkoja, pitäisi osallistua rekrytapahtumiin, pitäisi lähteä ulkomaille jne. Itse olen kokeillut kahta ensimmäistä. Avoimet hakemukset eivät ole osuneet niihin väitettyihin piilotyöpaikkoihin, vaan vastauksena on ollut pelkkää hiljaisuutta. Jotkut työnantajat ovat jopa kieltäneet avoimien hakemusten lähettämisen.

Olen myös käynyt oman alani messuilla, eikä sielläkään mitään työpaikkoja jaettu, vaan käskettiin hakemaan internetissä. Keskustelin näyttelynasettajien kanssa heidän internetissä olevista ilmoituksistaan: Yhden näyttelynasettajan kanssa keskustelin siitä, miksi heidän tehtäväänsä vaaditaan, että on tohtoriopiskelija, vaikka työ vaikuttaa siltä, että siihen pystyisivät maisterit ja tehtävän palkkauskin on vaatimustasoon nähden surkea.

Sain vastauksena, että kyseiset paikat eivät olekaan meille tavallisille hakijoille, vaan niille, jotka ovat valmiiksi töissä kyseisessä organisaatiossa (alottaen työuransa harjoittelijana). Itse hain opiskeluaikanani kyseiseen organisaatioon harjoittelijaksi (vaativaa työtä 1500€ kuukausipalkalla, työnsaannin ehtona palkkatuen saaminen yliopistolta), mutta en päässyt, koska hakijoita oli yli 70 kahdeksaan työpaikkaan.

Toisen näyttelynasettajan kanssa keskustelin siitä, mikseivät he halua palkata omaa alaani opiskelleita. Sain vastauksena ylipyöreää mainospuhetta, jonka rivien välissä tunnustettiin, että heillä ei ole tarvetta omaa alaani opiskelleille. Messuilla käyminen oli yhtä tyhjän kanssa ja se todisti omat käsitykseni oikeiksi: alallani on massiivinen ylitarjonta työntekijöistä.

Työkkärin infossa myös mainostettiin CV-nettiä, mutta jätettiin kertomatta, että se on karenssiansa, eikä sen käyttöön pidä missään nimessä suostua. Mainostettiin siellä myös yksityisiä CV-palveluita, eikä minulla ei ole mitään niiden käyttöä vastaan. Siellä myös mainostettiin jotain Ohjaamo-palvelua niille, joilla on ongelmia elämän perusasioiden kanssa. Minulla ei niitä ole, joten taidan jättää sinne menemisen väliin.

Itsellä on työttömyyttä takana yli 9 kuukautta, mikä tarkoittaa, että kohta tulee kutsu aktivointisuunnitelman laatimiseen.

Työttömyys päättyy

Pääsen rastittamaan kyseisen kohdan Kelan työttömyysajan ilmoitukseen. Sitkeän hakemisen jälkeen onnistuin viimeinkin saamaan työpaikan ja...